TURISTIT

Khao San-darra.

Bangkokissa viimeista paivaa. Shoppailut on tehty ja paakarvat on ojennuksessa. Paata myos hieman jomottaa. Taitaa johtua Khao San Roadista.

Tavallaan hieman haikee mieli lahtee kotiin ja jattaa Aasia. Mutta elama on valilla vahan haikeeta. Tavattiin hyvia suomalaisia ja ollaan yhes koos oltu Koh Changilta asti. Ensimmainen tapaaminen oli yhdeksan tunnin aamupala.

Eilen illalla syotiin matoja ja heinasirkkoja. Yllattavan hyvia! Ajatus kuvotti, mutta jos joi alle 2 kaljaa ja laittoi silmat kiinni, niin hyvin menivat. :D

Me tullaan nyt sitten kotiin, nahdaan pian!

Moikka

Nyt, nain loppumetreilla loysimme uuden asetuksen blogistamme ja nyt kaikki voivat kommentoida! Enaa ei tarvitse rekisteroitya kayttajaksi. Odotamme siis valtavaa kasaa kommentteja!

Phnom Penh & Siem Reap

Kambodzan lahihistoria on melko rankka barbaarisen Pol Potin ja Punakhmerien takia. Vuosina 1975-1979 kuoli yli 3 miljoonaa Kambodzalaista. Suurin osa heista tapettiin kommunismin nimissa ja loput kuolivat nalkaan ja tauteihin. Uhrit olivat suurimmaksi osaksi koulutettuja ihmisia, laakareita, ministereita ja munkkeja. Teloituksen syyna saattoi olle myos se, etta kaytti silmalaseja tai puhui vierasta kielta. Heilla olisi voinut olla jotain sita vastaan etta kaikki ihmiset siirretaan maaseudulle viljelemaan riisia yhteiskunnan hyvaksi. Heidat oli siis turvallisempi tappaa. Punakhmerien mielesta oli turvallisempi teloittaa 10 syytonta kuin paastaa yksi "syyllinen" kasista.

Koska kaikki laakarit tapettiin, maalaisia koulutettiin kolmen kuukauden koulutuksella hoitamaan heidan virkoja. Opettajina toimivat osasivat hadin tuskin lukea tai kirjoittaa. Laakkeena saatettiin tarjota vedesta ja hiivasta tehtya seosta Pepsi-pullosta.

Kavimme Killing Fieldseilla, jossa teloitettiin aikanaan 20 000 ihmista. Siella on yhteensa 129 joukkohautaa ja 8000 paakalloa muistuttamassa tapahtuneesta. Kavellessa saattoi vahingossa astua jonkun luun paalle tai potkaista 40 vuotta vanhaa vaatekasaa. "Ala kavele joukkohaudan ylitse" - kyltit olivat tarpeen.

Killing Fieldseilla oli muun muassa puu, johon hakattiin pikkulapset kuoliaaksi. Kateva tapa saastaa luoteja. Aivan kuin tama ei olisi ollut tarpeeksi, halusimme viela nahda teemaan sopivan vankilan.

S21 oli koulu ennen kuin Punakhmerit tekivat siita vankilan ja kidutuspaikan. Luokkahuoneet muuttuivat pieniksi selleiksi ja kidutuskammioiksi. Lasten voimistelutelineet muuttuivat kidutusvalineiksi. S21 on paikka jossa pidettiin vankeja ennen kuin heidat vietiin Killing Fieldseille tapettavaksi. Nykyaan S21 on museo, jossa kaikki paikat ovat lahes entisellaan. Seinista loytyy vielakin veritahroja.

Siella oli valokuvia, maalauksia ja faktoja tapahtuneesta. Eraskin maalaus naytti miten sotilaat heittivat sylivauvan ilmaan ja ampuivat kuin ilmakiekkoa. Maalaukset olivat joukkoteurastuksesta selvinneen vangin tekemia.

Ei niin mielta ylentava aamupaiva.

Loppupaivan kuljailimme kaupungilla ja kaikesta huolimatta Phnom Penh oli mukava laja hassakkaa. Tormasimme taas vaihteeksi kielimuriin ja saimme toimia kartanlukijoina tuk-tuk-kuskille. Puolen kilometrin matkaan kului melkein tunti.

Varasimme bussiliput Siem Reapiin klo 11.30, mutta olimme paatya etela-Kambodzaan Sihanoukvilleen klo 7.30. Onneksi olimme tarkkoina kuin porkkanat ja varmistimme aikataulut ja paikat.

Siem Reapissa paiskauduimme taas kielimuuria pain ja jouduimme nukkumaan rotanloukussa. Onneksi korvatulpat vaientavat pahimmat vikinat ja kun laittaa silmat kiinni, ei nae koiranmentavia reikia seinassa.

Herasimme ennen viitta katsomaan Angkor Watin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Angkor_Wat) auringonnousua. Alue oli valtava ja siella oli tumppeli poikineen viidakossa levallaan. Meilta luultavasti puutuu joku tumppeligeeni, silla siisteinta koko paikassa oli elefantit ja niiden karsat.

Seuraavana aamuna emme heranneet viidelta vaan kuudelta ja sanoimme heipat mukaan tarttuneelle Kambodza-kaverille Kaisalle.

Talla kertaa meille luvattiin 9 tunnin suora bussikuljetus Siem Reapista Ko Changille Thaimaahan. Yleensa lisaamme luvattuun aikaan 2 tuntia pelivaraa. Se ei riittanyt. Matka kesti 15 tuntia. Tama oli kirjaimellisesti hikisin matka ikina. Ei ilmastointia eika jalkatilaa. Viimeisilla kilometreilla tapahtui "minibus accident". Auton sisalta alko nousta paljon savua ja matka tyssasi siihen. Jatkoimme matkaa taksilla, jossa oli kuvia elefanteista tekemassa vauvaelefantteja. Ainoa kysymys mika huulille kirposi, oli "Why, oh why?"

Loysimme bungalowin, mutta jouduimme vaihtamaan huonetta, koska sangyn oli jo ehtinyt varata ehka isoin torakka ikina. Seuraavasta huoneesta myrkytimme itsemme ulos, koska sielta loytyi sen toisen torakan iso serkku. Iltaan toi toimintaa myos naapuribungalowin pariskunta, joka kovaaanisesti ja -otteisesti selvitteli valejaan. Raivoisa seta erehtyi myos valilla ovesta ja oli rynnia meidan bungalowiin sisalle. Onneksi ehdimme juuri laittaa oven lukkoon. Vahingoniloisena katsoimme ikkunasta kun seta mennessaan kaatui portaissa ja katkoi puita matkalla.

Tanaan oli 3S-paiva; sun, sea, sand. Aikaa on niin vahan jaljella, etta loppuloman toivumme lomasta. Ehka taputtelemme myos elefantteja Elefanttisaarella (Ko Chang= Elefanttisaari).

Joukkoliikennevalinenaiset II

Lahdimme Vang Viengista aamupaivalla yhdelta. Sielta kesti Vientianeen noin 4 tuntia, jonka jalkeen meidat vietiin tuk-tukilla jollekin linja-autoasemalle odottamaan seuraavaa tuk-tukia, jolla taas paasimme seuraavalle linja-autoasemalle. Siella meita odotti makuubussi. Siella oli jokaiselle sanky ja oikea peitto. Jaettiin siella ruokaa ja vettakin.

Aamulla herasimme makuubussista Paksessa, jonka jalkeen meille lyotiin uusi lippu kouraan. Unisina emme edes olleet varmoja minne olimme menossa. Epailys hiipi mieliimme, kun herasimme siihen etta bussi pysahtyi keskelle ei mitaan. meidan nakattiin ulos bussista ja tyonnettiin lava-auton (toimii myos paikallisbussina) kyytiin. Siella paikallismammat soivat purutupakkaa hampaat ruskeina ja tiput piipittivat kangaspusseissa meidan jaloissa. Ajelimme kaikki Laosin pikkukylat lapi. Tiet olivat tietysti kuivia punamultahiekkateita ja punainen poly tunkeutui jokaiseen ihohuokoseen, keuhkoihin ja rinkan jokaisen taskuun.

Yhatkkia auto pysahtyi taas keskelle ei mitaan ja meidat heitettiin taas ulos. Seuraava kulkuneuvo oli joku epamaarainen henkiloauto. Silla huristelimme rajalle. Onneksi tajusimme aikaisemmin kayda vaihtamassa dollareita taskunpohjalle ja saimme ostettua itsemme sisaan Kambodzaan. Jossain pain Kambodzaa meidan piti kaivaa karta esille ja kysya etta missas sita nyt ollaankaan. Muita meinasi naurattaa.

34 tunnin ja 10 eri kulkuneuvon jalkeen saavuimme Phnom Penhiin. Polyisina, mutta vasyneina loysimme hyvan hostellin ja saimme huoneen.

Kambodzan erikoisuutena naiset pyjamissa 24/7.

Vang Vieng

Olemme allistyneita tasta paikasta. Keskelle Laosia on kasvanut turisteille tarkoitettu huvipuisto. Kaikki on kai lahtenyt rauhallisesta jokituubeilusta, mutta se on johtanut melkoiseen sirkukseen. Kavimme itse eilen sirkuksessa.

Aamupaivalla jonotimme jokainen omat tubimme, eli ison kumisen "uimarenkaan". Tuk-tuk vei meidat joen rannalle, josta oli tarkoitus paivan aikana laskea jokea alas takaisin lahtopaikkaan. Matkaa oli ehka pari kilometria.

Ohitimme urheasti ensimmaisen baarin, mutta toinen oli jo 10 metrin paassa odottamassa meita houkutuksineen ja vei meidat mukanaan. Ensimmaiset hetket meni vain ihmetellessa. Oli siis joki. Sen varrella oli baareja. Ja paljon humalaisia ihmisia. Ja humalaisille ihmisille oli rakennettu paljon hurjia liukumakia, keinuja, liaaneja ja liukuja. Musiikki soi ja kaikilla oli hauskaa.

Ensimmaisesta baarista tuubeilimme seuraavaan, noin 200 metrin paahan. Siella oli valtava liukumaki, joka nakkasi lopussa laskijan melkoisella kaarella jokeen. Hurjaa. Matkan edetessa ilo vain yltyi. Ja humalaisten maara kasvoi.

Valilla vahan kauhistutti meno, kun eraskin mies tiputti silmalasinsa jokeen tuubiin kompiessa. Tama ei matkaa hidastanut ja hutera meno jatkui alavirtaan. Hurjat keinut ja liukumaet nakkelivat ihmisia melko korkealle ja valilla ihmisia oli ilmassa melko montakin yhtaaikaa. Valilla ei niin hallitut parskahtavat laskeutumiset jokeen osuivat melko lahelle muita tuubeilijoita. Hurjia huhuja loukkaantumisista oli paljon ja jokaisella oli oma kauhujuttunsa kerrottavana siita mita edellisena paivana, toissa viikolla tai vuosi sitten oli tapahtunut.

Ilta pimeni yllattavan nopeasti ja viluhan siina tuli. Vahan niinkuin luovutimme kesken, emmeka viruneet jokea ihan perille asti. Otimme tuk-tukin matkalta ja ajelimme kotiin kuivumaan.

Tuubeilu oli kylla hurjan kivaa, vaikka tuubi jai melkoisen vahalle huomiolle. Samalla koko touhu oli melko hammentavaa. Mutta kai tuollainen aikuisten huvipuisto upposi meihin kuin kusi lummeen.

Nyt olemme tehneet suunnitelman loppumatkalle. Koska teimme suunnitelman, se luultavasti menee myttyyn, joten siita on turha viela puhua sen enempaa. Yksi mahdollisuus on kuitenkuin se, etta lahdemme huomenna kohti Kambodzaa.

Loppukanootti
AKKA

P.S. Kapy on sulassa, eika paasteta sita enaa jaatymaan!

Kapy taas jaassa. Viela Vientianessa.

Tama Vientiane on hyvin mukava kaupunki. Yhden paivan. Ja terveena. Suunnitelmamme oli viettaa taalla yksi paiva terveena. Toisin kavi.

Nyt on toisella oravalla kapy jaassa kuumeen takia. Anun nakemiset tasta kaupungista ovat aika suppeat. Paivittain meidan huone, jossa on tuuletin ja laheiset pari ravintolaa seka 2 laakariasemaa.

Katja on lapotellyt yksinaan ympari kaupunkia, mutta ei pida siita, koska orava on ihan huonona. Eika taalla kylla ole paljon mitaan nahtavaakaan. Anun nahtavyydessa laakariseta sanoi, ettei kyseessa ole malaria eika myoskaan dengue. Mika lie kuumetauti. Menis jo pois.

Usko huomiseen on kuitenkin luja ja liput Vang Viengiin on ostettu.
Vaihto-oikeudella kuitenkin.

Toivottavasti kapy alkaa sulaa jo huomenna viimeistaan!
Terkkuja viela kerran taalta pirun Vientianesta.